Vanamo

Minulla on tapana ihastua herkästi. Ja kun rakastun, niin rakastun vahvasti! Niin kuin vaikka Vanamoon. Bongasin tuon herkän ystävän mökkitontilta tänä kesänä ensimmäistä kertaa. Joko tapaamisemme aika ei ole ollut aiemmin tai sitten hän on saapunut tiluksille tänä kesänä. Epäilen ensimmäistä, kaikelle on nimittäin aikansa. Juhannusyönä neppailin kameran kanssa ympäri tonttia, kun linssiin eksyi varsinainen…

Read More

Keskikesä

Tänä vuonna kesä on hellinyt meitä. Juhannuksena saatiin sadetta, mutta myös poutaa. Yritän poimia talteen mahdollisimman paljon kesän kukkia, koska ne lakastuvat yhtä nopeasti, kuin tuntuvat tulevankin. Päivät kuluvat nopeasti mökillä. Arkipäivät kuluvat omalta osaltani töitä tehden, viikonloppuisin ehdin nauttia luonnosta myös päiväaikaan. Monesti päivän kulun huomaa vasta, kun iltasauna jo lämpenee. Huomasin tienpientareella ensimmäiset…

Read More

Mistä kortistani tulisi hyvä juliste?

Minulla on tällä hetkellä meneillään monenlaista suunnitelmaa. Osa niistä on vielä salaisia suunnitelmia omassa mielessäni, mutta yhteen olen teiltä parhailta mielipidetuomareilta ajatuksia kysynyt. Kyseessä on julisteet! Painatin viime vuonna joulumyyjäisiin julisteita, jotka saivatkin oikein kannustavan vastaanoton. Nuo julisteet olivat melko talvisia, joten nyt ajatukseni on painattaa julisteiksi teidän valitsemianne kuvia! Facebookissa ja Instagramissa on käynnissä pieni mielipidekysely…

Read More

Muistoja Parolan aseman Rompetorilta

Parolan aseman Rompetori oli hyvän mielen tapahtuma. Joulumarkkinamyyjänä tiesin kyllä jo kokemuksesta, että Parolan aseman tapahtumissa on aina tarjolla löytöjen ja silmänruoan lisäksi aivan erityisannos kauneutta ja iloa. Aamulla varhain lähdimme Keski-Suomesta köryyttämään kohti Parolaa, aurinko paistoi ja heti näki, että tästä tulee hyvä päivä. Ja niin tuli! Sopivasti aurinkoa, sopivasti tuulenvirettä, sopivasti jonoa jäätelöpyörällä…

Read More

Jännittäjän Helsingin terveiset

Mökkiläinen pääsi kuusen katveesta suurkaupungin sykkeeseen! Olen viettänyt viimeiset pari päivää Helsingissä, pyöräillyt ympäri kaupungia ja vieraillut putiikeissa korttieni kanssa. Tiedättekö, se on jännittävää! Eikö olekin helppo ajatella, että tällaiset tilanteet ovat kaikille muille aina niin helppoja? Itse joudut vetämään henkeä useammankin kerran, ennen kuin astut kynnyksen yli ja avaat suusi. Lohdutuksen sana täältä –…

Read More

Sinä riität

Elämässä on helpompia aikoja ja sitten niitä haastavia, kun joutuu itselleen päivittäin kertomaan – sinä riität. Tottahan on niin, että teen näitä kortteja kaikille, jokaiselle tuntevalle ihmiselle. Mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että kuvatessani ja tekstejä miettiessäni niihin tottakai heijastuu erityisesti sen hetkinen oma olotilani varsin vahvasti. Viime syksynä kortteihin heijastui rauha, nyt keväällä niihin…

Read More

Kevään kaunein kranssi

Usko hyvään. Silloin saat rohkeuden olla riittävä juuri sellaisena kuin olet. Siskoni toi mökkituliaiseksi tekemänsä kauniin kranssin. Tämän kuvan myötä haluan toivottaa lempeää ja aurinkoista toukokuun viimeistä viikkoa juuri sinulle!

Read More

Kuusen kasvattamat

Tänään minulta kysyttiin miksi yhdistän korttieni teksteihin juuri luonnon. Muu ei ole käynyt mielessänikään. Ennen kuin mitään muuta tiesin, niin sen tiesin, että tässä maassa parasta on sen ihmiset ja luonto. Erityisen parasta on, kun ne kaksi yhdistetään. Suomalainen on metsästä syntynyt, kuusen kasvattama, järvivedellä juotettu ja metsän antimilla syötetty. Vaikka asuisimme kaupungissa, niin luonto…

Read More

Korttini painetaan Keski-Suomessa – tutustumassa painotaloon

Minulle on tärkeää se, että korttini ovat Suomessa suunniteltuja ja painettuja. Vieläkin parempaa on se, että kortit painetaan Keski-Suomessa! Printek on palveleva painotalo Keuruulla, sen verran lähellä, että pienellä ajelulla olin nopeasti perillä ja pääsin näkemään mistä korttini ovat kotoisin. Olen ollut alusta lähtien kauhean tyytyväinen Printekin palveluihin ja asiakaspalveluun. Katsokaas – monesti ihminen miettii,…

Read More

Kevät!

Talvi tuntui tänä vuonna monella tapaa. Täällä keskellä kotimaata talvi oli luminen ja kylmä, ihan kuin ennen vanhaan. Se oli keskitalvella myös erityisen auringoton, joten melkoisen tiukillakin tässä on oltu itse kukin. Mutta nyt paistaa! Eilen ajattelin, että olisi mielenkiintoista tietää mistä puhuttaisiin, jos ei säästä, ja toisaalta – joka kevät tuntuu yhtä ihmeeltä! Tuntuu…

Read More