Kuura, kortti 10x15cm – Joulu, 2017

0,00 

Sinä olet kultaa.

Varasto loppu

Osasto:

Kuvaus

Tämän kortin tarina.

Jouluun kuuluu kaikenlaista. Suvun tavat ja omat tavat. Näin on ruukattu tehdä. Ensin syödään ja sitten saunaan. Teillä näin ja meillä just toisinpäin. Kumpikin aivan yhtä hyvä.

Kai jokainen jossain syvällä sisimmässään tietää mikä on tärkeintä jouluna, ja erityisesti joulun alla. Rauhoittuminen. Jokainen tietää myös sen, että se voi olla oikeasti vaikeaa. Kun olisi niin paljon sitä kaikkea, mitä pitäisi tehdä. Pitäisi lähettää joulukortit, pitäisi keksiä jotain erityistä jouluksi. Pitäisi ostaa lahjat, eikä rahakaan kasva puussa. Pikkuisen lipsahtaa stressin puolelle. Se on vaikea myöntää, mutta sorrumme siihen jokainen. Jos ei joka joulu, niin välillä ainakin.

Jos minulta kysytään, niin jouluun ei kuulu mitään mitä pitää tehdä. Lapsille joulussa on tärkeää lahjat, mutta haluaisin heidän muistavan joulun kuitenkin erityisesti siitä, että vanhemmat olivat jouluna tavallista mukavampia ja enemmän läsnä. Uskon, että sellainen joululahja voi kantaa läpi elämän.

Mihin tarvitsen muuta, kun minulla on sinut.

Lisätiedot

Nimi

Kuura

Sarja

Suunnitteluvuosi

Koko

10 x 15 cm

Materiaali

Kartonki 400g, Luonnonvalkoinen, Pinnoittamaton

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Kuura, kortti 10x15cm – Joulu, 2017”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *