Tänä kesänä olen ehtinyt metsään vain muutaman kerran.

Metsään en ole ehtinyt, mutta luonnossa olen ollut senkin edestä. Telttailemassa, kulkemassa tuntemattomia katuja ja polkuja, auringon lämmössä. Välillä on syöty eväitä varjossa, sitten taas juostu uimaan. Lähes kolme viikkoa sain viettää perheeni kanssa telttaillen, ulkona aamusta iltaan. Tätä kesää en unohda.

 

Metsään on kuitenkin ollut ikävä! Siksi odotan sieniaikaa alkavaksi ihan tosissaan. Erityisen suurella mielenkiinnolla odotan mitä aurinko ja helle on tehnyt salaiselle kantarellipaikalleni. Löytyykö sieltä tänä syksynä mitään? Ainakin mökkitontin perinteiset apajat ammottaa tyhjyyttään. Löysin kaksi pientä onnetonta, lakit läikikkäät. Melko kuivahtaneita oli ne kaverit.

Nautin suuresti tästä loppukesän kauneudesta. Kun helteet vähän hellittää ja puissa alkaa näkyä eri värejä. Kun ilma on raikas hengittää ja jalka vipattaa kohti lenkkipolkuja. Loppukesän illat, villapaidat ja radiossa vaimeana soiva musiikki. Kynttilänliekin lepatus pimeässä illassa, ystävät ja vaimea puheensorina. On ihanaa saada elää.